Fitnessurheilu ja lapset - kylläpä se räjähti, sosiaalinen media siis. Kaikki taisi lähteä liikkeelle YLE:n kirjoituksesta, missä kirjoitettiin otsikolla: ”Suomessa lapset saavat omat fitnesskilpailut ensi vuonna”. Tänään aamulla itse luin ensimmäisen kerran saman kyseisen otsikon ja ensimmäinen ajatus oli ihan rehellisesti ja ilman mitään suodatinta: ”Ei nyt jumalauta ole enää mahdollista!” Alkuun mietin, että tämän täytyy olla joku media temppu, joka saa ihmiset raivostumaan ja kirjoittamaan asiasta ja tässä sitä nyt itsekin ollaan: raivostuneena jäsentelemässä omia ajatuksia blogitekstin muotoon. En ikinä ole halunnut lähteä suuremmin kommentoimaan tällaisia suurta mediaa kiinnostavia puheenaiheita julkisesti, koska en koe sitä omaksi tehtäväkseni, mutta nyt mielestäni ei mennä enää edes sillä kuuluisalla harmaalla alueella, joten toimikoot tämä nyt vaikka jonkinlaisena omakustanteisena terapiaistuntona.
Perehdytään hetki fitnessurheilun taustoihin, koska moni tuomitsee lajin sen paremmin tietämättä faktoja, mistä lajissa kilpaillaan ja mitä se todellisuudessa pitää sisällään. Monelle laji esittäytyy itsensä ja oman kehonsa näyteikkunana, mitä arvioidaan eri elementein. Jos rehellisiä ollaan, minulle henkilökohtaisesti laji on juurikin ja vain ja ainoastaan tuota, mutta tuodaan nyt myös ne faktat pöytään:
- Fitnessurheilussa on 10 eri kilpailumuotoa (bikini-, body-, wellnes-, women’s physique, classic physique, classic bodybuilding, bodybuilding, men’s wheelchair bodybuilding ja fit model- sarjat)
- Kilpailut on tarkoitettu itseään kunnossa pitäville ihmisille, joilla on terveelliset elämäntavat. Kehon pitää olla urheilullisen ja terveen näköinen. Arvostelussa otetaan huomioon myös kasvot ja hiukset (bikini)
- Asun alaosan pitää olla v-muotoinen. Stringit tai tangat eivät ole sallittuja asuja. Housujen pitää peittää 1/3 pakaralihaksesta ja koko etuosa (wellness)
- Kilpailun toisella ja kolmannella kierroksella asuna on kaksiosainen bikini ja korkokengät (fitness, vapaa ohjelma)
- Tuomareiden pitää kiinnittää ensisijaisesti kilpailijan miehekkääseen yleisnäkymään. Kilpailijan yleisnäkymä määritellään katsomalla kilpailijaa päästä alaspäin ja arvosteluun otetaan mukaan kokonaisvaikutelma kilpailijasta. Tuomarien pitää tarkastella kilpailijan ihoa ja sen virheettömyyttä, hiuksia ja kasvonpiirteitä (men’s physique)
En jaksa edes avata näitä teille tämän enempää tähän, jokainen tehköön omat johtopäätöksensä ja jos haluat tutustua lajiin vielä tarkemmin, kaikki edellämainitut ”säännöt” on sieltä täältä poimittu, mutta suoraa lainattu Suomen fitnessurheilu ry:n kotisivuilta osoitteesta: https://suomenfitnessurheilu.fi/
Nyt puhutaan lapsien ja nuorten saamisesta Fitness- urheilun pariin ja tätä järjettömyyttä perusteellaan YLEN uutisessa esimerkiksi seuraavasti: ”Jos ei ole aiemmin harjoitellut nousujohteisesti, oman arjen kanssa voi tulla haasteita, kun pitäisi alkaa treenata monta kertaa viikossa. Urheilijan elämään olisi hyvä tottua jo nuorempana.” Kommentin on antanut Suomen Fitnessurheilu ry:n toiminnanjohtaja Ville Isola. Kuitenkin saman lajiliiton omilta kotisivuilta löytyy myös seuraava:
”Tyypillisisesti lajitaitoa vaativissa suorituskykylajeissa maailman parhaaksi tulemiseen yleensä vaaditaan jo nuorena opitut lajitaidot kuten tenniksessä, voimistelussa tai jääkiekossa. Fitnessurheilun yksi suurimmista eduista urheilumuotona on se, että lihasmassan kasvattamista tai rasvamassan vähentämistä eivät rajoita ikä tai lajitaidot. Fitnessurheilun lajeissa vaadittava taito-osio, lajikriteerien mukainen poseraaminen ei vaadi sellaista taitoa mikä tulisi oppia nuorena ns. herkkyykautena. Voit siis aloittaa fitnessurheilun harrastamisen minkä ikäisenä tahansa ja tulla maailman parhaaksi!”
"Meillä on 12–16-vuotiaita nuoria, jotka fanittavat fitnessurheilijoita, ja ulkonäkö alkaa kiinnostaa siinä iässä. Olisi hyvä saada heidät ammattitaitoiseen valmennukseen sen sijaan, että he lukevat itse netistä ohjeita ja yrittävät yksin treenata ja syödä niin kuin ammattilaiset."
Tämä herra toiminnanjohtaja on puhunut nyt itsensä niin umpisolmuun, että tästä ei ole mitään muuta keinoa ulos kuin nostaa käsi pystyyn ja myöntää, että lapset ja nuoret sekä fitness eivät kuulu yhteen.
Kuka muu haistaa ristiriidan näissä lausunnoissa? Ja kuinka monta oikeasti alleviivattavaa epäkohtaa voi mahtua yhden ja saman aiheen ympärille? Miksi tarkalleen ottaen meidän pitäisi saada lapset ja nuoret fitnessurheilun pariin?
Kyllä, meillä on maassa paljon nuoria, jotka tykkäävät treenata kuntosalilla ja pitää omasta kunnostaan huolta. Meillä ei ole yhtään fitnessurheilijaa, joka olisi 12-16- vuotias ja sille on syynsä. Ne syyt käydään tässä tekstissä läpi ja monessa muussa asiaan liittyvissä tekstissä. Jos me haluamme tuoda lapset ja nuoret tällaisen lajin pariin, silloin kisamuotojen ja sääntöjen on muututtava aivan sieltä terävimmältä huipulta lähtien. Muuten emme puhu saman lajin urheilijoista nuoren ja aikuisen välillä.
Fitnessliiton alla ei ole yhtä ainoaa seuraa, seuratoiminta on lasten ja nuorten liikkumiselle oikea paikka, koska siellä huomioidaan herkkyyskausien lisäksi myös henkiset valmiudet. Fitnessurheilu on todellakin jokaisessa aikuisten kilpailuluokassa äärettömän kovaa työtä, kurinalaista elämää ja sitoutumista vaativaa tekemistä. Urheilunakin sitä osa pitää ja ymmärrän argumentit sen puolesta.
Fitnessurheilu ja ulkoinen arviointi
Mitään muuta en sitten tässä yhtälössä ymmärrä, halua ymmärtää tai tule ikinä myöskään ymmärtämään. Fitnessurheilu lajina perustuu aina SUURIMMILTA OSIN ULKOISIIN ASIOIHIN. Ennen kuin yksikään lajinpuolesta puhuja ehtii tulla sanomaan, että onhan siellä yhtenä lajina ja osana myös vapaaohjelma kierros, jossa arvostellaan erilaisia kestävyyttä, voimaa ja notkeutta mittaavia tekijöitä, kyllä tämä on tiedossa. Edelleen tässäkin lajinmuodossa on se toinen kierros, joka perustuu fysiikkaan ja sen säännöissä esimerkiksi kerrotaan, kuinka se tulee tapahtua bikineissä ja korkokengissä. Tämä asioiden kauniiksi ja puhtaaksi kiertelemisen yrittäminen voidaan lopettaa heti kerrasta.
Sen ymmärrän ja näen kaiken tämän ristiriitaisen viestinnän ja lausuntojen läpi, että lajiliittoa halutaan kehittää, mutta pitääkö sitä yrittää viedä hinnalla millä hyvänsä eteenpäin? kuka muu aidosti haluaa hyväksyä tämän tekemisen lasten ja nuorten kustannuksella?
Kuka oikeasti lastaan ja nuorta aidosti rakastava vanhempi haluaa viedä lapsensa lajin pariin, missä lajin omat esikuvat haluavat ja tekevät kaikkensa täyttääkseen edellämainittuja kohtia lajin vaatimuksista ja säännöistä? Ja nyt minulle on aivan turha tulla kertomaan, että nuoria ja lapsia ei tultaisi arvostelemaan fysiikan näkökulmasta ulkoisiin asioihin vedoten vaan lajit voisivat sisältää leuanvetoa, kuperkeikkoja ja mitä sun puhetta, millä kierretään rajua totuutta: tämän lajin esikuvina näille lapsille ja nuorille toimisivat äärimmilleen viritetyt ihmiskehot, joista on pumppaamalla pumpattu jokainen lihas ja sen solu näkyviin ja vedetty rasvat niin minimiin kuin ihmisestä on saatavilla. Tällaisia olisivat meidän tämän lajin harrastajien lasten ja nuorten esikuvat. Jos lapset innostuvat tekemään kuperkeikkoja, vetämään leukoja, tanssimaan tai kokeilemaan akrobatiaa, näihin kaikkiin löytyy jo olemassa oleva, huomattavasti terveellisempi ja eettisesti parempi paikka ja seura.
Missä kohtaa tässä unohtuu toiminnanjohtajalta tai lajiliiton sivuilta maininta niistä kaikista keinoista, mitä tuon lajin huipulle pääseminen vaatii?
Tuokaa minulle esille yksi esimerkki tämän lajin huipusta, joka on onnistunut saavuttamaan huipun ilman yhtään dieettiä elämässään. Tuokaa minulle yksi lajin huippu, joka on pystynyt seisomaan koko ikänsä peilin edessä ja olemaan täysin tyytyväinen oman kehonsa ulkomuotoon? Samalla, kun etsitte näitä ihmisiä, tuokaa minulle ne useat sadat, jopa tuhannet nuoret ja nuoret aikuiset, jotka ovat myöntäneet ja avoimesti jo kertoneet lajin tuomista ulkonäköpaineista ja kuinka kauas kantoiset vaikutukset näillä asioilla on oman mielen sisällä ollut. Näinpä, vain viimeiseen kohtaan löytyy eläviä esimerkkejä, jotka onneksi ovat nyt avanneet suunsa ja tuoneet itsekin lajia harrastaneina mielipiteensä julki, kuinka Fitness ei ole lapsia, eikä nuoria varten.
Minun henkilökohtaiseen maailmankuvaan ei vaan enää 2020- luvulla mahdu se, että ihmisiä tuomitaan tai arvostellaan ulkoisten tekijöiden perusteella. Ei missään asiayhteydessä. Ja sanotte mitä sanotte, fitnessurheilu, jokaisessa kilpailumuodossaan, perustuu ulkoisten tekijöiden arvosteluun. Huippu- urheilu on monesti armotonta ja kovaa työtä vaativaa sitoutunutta työtä, mutta sen tavoittelun ei missään lajissa tai tapauksessa pitäisi alkaa vielä alakouluikäisenä. Ei jääkiekossa, ei fitnessurheilussa, eikä missään muussakaan lajissa. Yhdessäkään lajissa ei pitäisi joutua "laiduttamaan" tai pudottamaan painoa ennen murrosikää. Jos me haluamme viedä Suomen lasten ja nuorten liikkumista todellisuudessa eteenpäin, harrastuksia ja mahdollisuuksia löytyy todella monia, missä myöhemmin esikuvina ei toimi urheilijat, joiden menestys on kiinni hyvin pitkälle kehon mahdollisimman pienestä rasvaprosentista, saati että kilpailuun osallistuminen edellyttää ja vaatii esiintymistä bikineissä, mahdollisimman täydellisessä rusketuksessa ja oikeassa kulmassa esiteltyä hauislihasta.
Toivon koko sydämestäni, että lasten ja nuorten ei tarvitse ikinä lähteä mukaan lajiin, jonka huipulle pääseminen vaatii kaikkea tuota edellämainittua ja vielä isompiakin terveydellisiä riskitekijöitä. En jaksa edes alkaa saarnaamaan kaikkien vähänkään asiaan perehtyneiden tiedossa olevista terveysriskeistä, mutta jos jotain mainitaan niin puhutaan aika isoista asioista, jos tapetilla ovat ihmisen loppuelämän hormonitoiminta tai luutiheys. Jos aikuinen ihminen haluaa lähteä mukaan tuollaiseen lajiin, se on minulle täysin fine ja toivotan isosti onnea valitsemaasi lajiin! Mutta kuten Suomen fitnessurheilu omilla kotisivuillaan kertoo: ”Fitnessurheilun lajeissa vaadittava taito-osio, lajikriteerien mukainen poseraaminen ei vaadi sellaista taitoa mikä tulisi oppia nuorena ns. herkkyykautena”
Pidetään tästä kiinni ja jätetään lapset ja nuoret tämän lajin ulkopuolelle. Jaetaan tietoutta ja ajatuksia puolesta ja vastaan, jokainen saa niiden perusteella muodostaa omat mielipiteensä asiassa, jossa ei pitäisi edes olla kahta erillistä mielipidettä. Jokainen kirjoitus ja päivitys tämän asian tuomitsemiseksi on tarpeen ja vaikka herra toiminnanjohtajan lopullisena tavoitteena kaikelle tälle hulluudelle olisi ollut mediamyrskyn saavuttamisen kautta saatava lisähuomio Fitness- urheilulle, nyt puhutaan kuitenkin niin isosta epäkohdasta, että siinä kun ottakoot lisähuomion vastaan, mutta meidän jokaisen tehtävä on suojella lapsia ja nuoria ja kannustaa heitä liikkumaan liikkumisen ilosta ja riemusta, eikä yhtään mistään muusta syystä!

Meidän jokaisen tehtävä on suojella lapsia ja nuoria ja kannustaa heitä liikkumaan liikkumisen ilosta ja riemusta, eikä yhtään mistään muusta syystä!
Herättikö blogi ajatuksia? Voit olla yhteydessä suoraa Samuliin samuli@thenextcoaching.fi / +358 456747628
Voit tutustua myös aiempiin blogiteksteihin täältä!