Juoksun aloittaminen ja juoksu ovat keväällä aina ajankohtaisia puheenaiheita. Juoksu, osan rakastama, kun taas vielä useampi ei voi sietää. Näin lumen ja teiden sulaessa, auringon näyttäytyessä monella käy mielessä, että juoksu tekisi varmasti hyvää ja saattaisi olla mukava harrastus. Mutta miksi näin juoksun kohdalla on? Miksi juoksu harrastuksena jakaa usein mielipiteet voimakkaasti puolesta sekä vastaan?
Aloitetaan juoksun rakastamisesta. Juoksu ja sen vaikutusten tiedetään parantavan sydän- ja verisuonitiheyttä, joka on terveydelle merkityksellistä. Juoksu on todella tehokas kaloreiden kuluttaja, joka pitää painon hyvin aisoissa. Parhaimmillaan ja oikein annosteltuna juoksu vahvistaa niveliä, luita ja tietyltä osin lihaksia. Juoksu on usein luonnossa/ulkona olemista, jonka on tutkittu poistavan stressiä ja parantavan unenlaatua. Juoksutaito on yksi perusliikemalleista, joka opitaan jo varhain lapsuudessa. Juoksu on todennäköisesti helpoin (ja edullisin?) harrastus, jonka voit aloittaa ja lopettaa koti- ovelle, eikä treeniä tarvitse lähteä tekemään erityisen kauas. Aerobisen liikunnan, mitä juoksu parhaimmillaan edustaa, on todettu pienentävän monen sairauden riskiä.
Melkoisen monta syytä, miksi juoksu ja aloittaminen olisi perusteltua ja hyvä harrastus ihan kenen tahansa elämään. Mutta miksi sitä sitten vihataan vähintään yhtä paljon?
1. Erilaiset kiputilat. mitä juoksu aiheuttaa selässä, lonkassa, polvessa
2. Epämiellyttävä tunne hengityselimistössä
3. Rakot ja hankaumat
4. Juoksun aiheuttamat jumit
5. Pistävä kipu vatsassa
Viisi, ehkä yleisintä syytä, miksi juoksua vihataan. Mistä nämä sitten johtuvat ja mitä niiden eteen voisi tehdä, että ihan jokaisella olisi aito mahdollisuus oppia, jos ei rakastamaan, niin ainakin nauttimaan juoksusta?
"Tärkein ja ensimmäinen asia, missä mennään perussuomalaisittain metsään, on sopiva kokonaisuuden Annostelu. Aloitetaan juoksu, juostaan joko liian lujaa kerralla tai liian monta kertaa viikossa verraten siihen, mihin meidän oma kehomme on valmis"
Juoksun aloittaminen on aina uusi ärsyke elimistölle, siinä missä vaikka uuden liiketekniikan opettelu salilla ja monesti unohdetaan juoksun lisäksi myös auttaa kehoa palautumaan rasituksesta lihaskunto- ja palauttavilla harjoituksilla. Usein meillä on myös ennakkoon päässä ja mielessä joku tietty matka tai aika, mikä meidän pitää vähintään juosta. Ja kun emme saavuta sitä, vihaamme juoksua.
Juoksun aloittaminen - toimi tällä kertaa järkevästi!
Mitä jos juoksun aloittaminen olisikin tänä vuonna järkevää ja nousujohteista? Muista aloittaa tarpeeksi rauhallisesti: kokonaismäärä, - tehot ja – kesto saavat olla alkuun todella maltilliset. Aloittaminen peruskestävyyden rakentamisesta juoksussa, se on rahaa pankkiin oikeastaan mihin tahansa muuhunkin urheilulajiin tai harrastukseen. Muista juoksun lisäksi huoltaa kehoa: tee dynaamista liikettä ja aktivoi sekä vahvista heikkoja lihasryhmiä, tämä auttaa myös nivelten kuormitusta. Keskity taloudelliseen ja oikeaoppiseen hengitykseen, juoksuasentoon ja – tekniikkaan, näiden avulla saat juoksusta kaikki terveyshyödyt, mistä juoksun rakastajat pääsevät nauttimaan.
The Next Running School
39,90 €
Sis. Alv 24 %
Running School- verkkovalmennus on helppo toteuttaa ja suorittaa, mikäli olet haaveillut paremmasta ja taloudellisemmasta juoksusta. Valmennus on suunniteltu niin, että se on myös yhdistettävissä jo sinun nykyään seuraaman ohjelmoinnin rinnalle. Valmennuksen suorittaminen ei siis vaadi YKSISTÄÄN ajan käyttämistä Running School- valmennukseen, vaan voit jatkaa nykyistä tekemistäsi lisäämällä tämän valmennuksen vain osaksi kokonaisuutta!
The Next Running School- verkkovalmennus on rakennettu juuri tätä varten. Ensimmäiset viikot valmennuksesta ei ole vielä pakko ottaa yhtäkään juoksuaskelta, vaan jokaista sinun treeniäsi määrittää juuri sinun syke tai tuntemus, sinua kielletään menemästä liian lujaa. Jokainen treeni sisältää pienen osan myös juoksun aloittamista helpottavia liikkeitä sekä jokaiselle viikolle on oma juoksutekniikka- vinkki, mihin pääset keskittymään, jotta tällä kertaa opit nauttimaan juoksusta ilman turhia kipuja ja sen kuuluisan seinän vastaan tulemista.
The Next Coaching- valmentajat ovat jokaisen The Next Running School- valmennukseen osallistuvan apuna auttamassa sovittamaan tämän valmennuksen juuri sinun treeniviikkoon sopivaksi. Voit siis huoletta jatkaa wodeilla käyntiä, omaa ohjelmointia tai tenniksen peluuta, nämä treenit tulee siihen sopivana pienenä lisämausteena, kuitenkaan liikaa kuormitusta lisäämättä. Valmennuksen viikot sisältävät 1-3 treeniä, joista sinä voit itse valita, mitkä suoritat. Osan harjoituksista pystyt esimerkiksi todella hyvin yhdistämään omiin salitreeneihin.
The Next Coaching Instagarmista lisää hyödyllisiä vinkkejä juoksuun!
Nautitaan kevään tuomasta energiasta, myös juoksun avulla!

"Emme me heitä uimakoulussakaan aikuisia, jotka eivät osaa uida, suoraa syvään päätyyn, miksi me sitten toimimme juoksun kanssa samoin? Pohjat tulee rakentaa riittävän matalalla, turvallisella ja sopivan haastavalla tasolla, asiassa kuin asiassa."
Herättikö blogi ajatuksia? Voit olla yhteydessä suoraa Samuliin samuli@thenextcoaching.fi / +358456747628
Mikäli juoksun aloittaminen kiinnostaa, mutta et tiedä, miten lähteä liikkeelle, se selviää ottamalla rohkeasti yhteyttä sivuilta löytyvällä lomakkeella ja valmentajamme auttavat sinut järkevästi matkaan!