The Next Coaching Oy perustettiin intohimosta liikuntaa, urheilua ja aktiivista elämää kohtaan. Nykyään yritys tarjoaa laajasti erilaisia valmennuspalveluita aina yksilövalmennuksista verkkovalmennuksiin, webinaareista erilaisiin luentoihin, tekniikkatunteja ja ravintovalmennusta sekä kaikkea siltä väliltä. Yrityksen missio on tuottaa laadukasta ja ammattitaitoista valmennusta mahdollisimman monen suomalaisen saataville. Tänä vuonna missio on laitettu todenteolla käyntiin julkaisemalla kaksi erilaista verkkovalmennus- kokonaisuutta, jotka takaavat jokaiselle suomalaiselle mahdollisuuden osallistua ammattitaitoiseen valmennukseen ja laadukkaaseen ohjelmointiin, kuitenkin kohtuullisen edullisesti. 

Tutustu meidän valmennuksiin!

Mutta mistä kaikki sai alkunsa? Mitä on tapahtunut tämän mission takana ennen kuin se on saavuttanut nykyisen laajuuden? 

Kaikki lähti yhdestä yhteisestä treenistä. Toinen meistä nykyisistä yrittäjistä oli, ja on edelleen, tavoitteellinen urheilija, kun taas toinen yrittäjistä on entinen urheilija ja jo tuolloin täysipäiväinen valmentaja. Ensin kehitettiin urheilijan suorituskykyä, joka menikin harppauksin eteenpäin. Jo ensimmäisestä kerrasta, kun tavattiin, molemmat huomattiin kuinka isosta ja tärkeästä asiasta meille molemmille on kyse, kun puhutaan liikunnasta ja ihmisen suorituskyvystä. Tämän jälkeen meidän elämät kohtasivat myös parisuhteen muodossa. Parisuhteen myötä ne lukuisat ja lukuisat yhteiset keskustelut urheilusta, liikunnasta, hyvinvoinnista ja kaikesta aiheeseen liittyvästä saivat idean syttymään.

Tutustu lisää meihin, The Next Coaching Oy valmentajiin.

Oona oli aloittanut jo myös valmentamaan omia henkilökohtaisia valmennettavia ja Samuli omiaan, mutta jossain kohtaa tuli puheeksi, kuinka loistava kokonaisuus me saataisiin omille valmennettaville tarjottua, jos tuodaan heille molempien osaaminen samaan pakettiin. Elämän- ja työtilanne muualla kuitenkin olivat vielä sen verran kiireisiä, että kaikki aloitettiin ilmoittamalla ihmisille, että alamme ottamaan alkuun yhteisiä etävalmennettavia. Etänä tapahtuva valmennus osoittautuikin todella palkitsevaksi ja valmennettavat kehittyivät kovaa tahtia. Ja ehkä fyysisten ominaisuuksien kehitystäkin tärkeämpänä nähtiin valmennettavien aito innostuminen ja energia, mitä he treeneistä saivat ja kokivat. Myös valmennettavilta tullut palaute, ja se kuinka pitkään he ovat valmennuksessa pysyneet, on antanut rohkeutta ja luottamusta meidän omaan tekemiseen.

Tässä kohtaa meillä molemmilla siis oli yhteisten valmennettavien lisäksi vielä omat henkilökohtaiset valmennettavat, Oona valmensi myös useamman viikkotunnin CF- salilla ja Samuli työskenteli aktiivisesti salibandyn liigajoukkueen fysiikkavalmentajana. Oona teki töitä kevyt yrittäjänä ja Samuli taas puolestaan laskutti omista valmennuksistaan perheyrityksen kautta. 

Seuraathan meitä myös Instagrammissa!

the next coaching oy

The Next Coaching Oy:n takana kaksi oman alansa ammattilaista

Pian kuitenkin yhteisiä etävalmennettavia alkoi olla sen verran paljon, että meidän piti alkaa miettiä laskutukset ja muut hallinnolliset asiat tarkemmin. Tämä sai meidät ,nykyisen yrittäjäpariskunnan, miettimään myös mahdollisuutta lähteä ensimmäistä kertaa ihan täysipäiväiseksi yrittäjäksi, jotka ovat täysin itse vastuussa omista asioistaan: asiakashankinnasta, laadusta, mission toteutuksesta, hallinnollisesta puolesta ja mitä ikinä yrittäjyyteen liittyykään ja tulee vielä vuosien varrella liittymään. Ja jo tässä lyhyessä ajassa olemme huomanneet, että se tulee muuten sisältämään yhtä jos toista. Mutta kaiken sen työn, suunnittelun ja toteutuksen määrän takana saa nyt olla toteuttamassa sitä yhteistä intohimoa, tehdä kaikesta oman näköistä ja huolehtia jokaisesta valmennettavasta kuin ystävästä. Näin me yrittäjinä ja valmentajina haluamme jokaisen meidän palveluita käyttävän ihmisen nähdä, kohtelemme kuin ystävää, mutta olemme myös se tämän alan ammattilainen, jonka puoleen jokaisen on helppo kääntyä. 

Yrityksen missio on tuottaa laadukasta ja ammattitaitoista valmennusta mahdollisimman monen suomalaisen saataville.

Toiminta on nyt ottanut ensimmäiset isommat kasvun askeleensa, mutta tavoitteemme mission täyttymisestä on vasta alussa. Laadun ja osaamisen olemme jo todistaneet olevan olemassa, seuraavaksi haasteeksi on asetettu se:Miten saamme mahdollisimman monen suomalaisen innostumaan ja kokeilemaan vaikkapa verkkovalmennusta? Mistä löydämme ne kanavat, että ihmiset tavoittavat meidät ja meidän yrityksen? Entä sen jälkeen kun olemme tavoittaneet, miten saamme ihmisen uskaltautumaan ja lähtemään mukaan valmennukseen?

Näiden kysymysten ympärillä meidän arki tällä hetkellä aktiivisesti pyörii ja olemme valmiita etsimään näihin vastaukset. Me yrittäjät kiitämme sydämestämme jokaista, joka on mukaan ja matkaan jo lähtenyt ja toivotamme jokaisen, joka haluaa saada liikunnasta iloa, energiaa, intohimoa ja haastetta lämpimästi tervetulleeksi kokeilemaan The Next Coaching Oy:n palveluita. Otathan rohkeasti yhteyttä mikäli mikään meidän tarjoama palvelu mietityttää.

<3:llä

Samuli & Oona, The Next Coaching Oy yrittäjät