THE NEXT EVOLUTION- verkkovalmennus mukailee samaa yrityksen missiota: saada mahdollisimman monen suomalaisen saataville laadukas, nousujohteinen ja vaihteleva ohjelmointi, jonka avulla liikunta ja hyvinvointi muodostuvat entistä isommaksi osaksi arkea.
The Next Evolution- valmennus on jo asteen verran vaativampi kokonaisuus, jonka edellytyksenä on jo pidempi nousujohteinen treenitausta. Esimerkiksi BEGINNING- verkkovalmennus luo erinomaisen pohjan tähän valmennukseen mukaan lähtemiselle.
Valmennus kestää kahdeksan viikkoa ja näihin viikkoihin on sisällytetty kaksi kevyempää viikkoa, joiden aikana priorisoidaan palautumista keventämällä kokonaiskuormaa. Kolme ensimmäistä viikkoa sisältävät neljä harjoitusta plus yhden vapaaehtoisen lisäharjoituksen, näitä kolmea viikkoa seuraa Deload- viikko, joka on teholtaan ja kuormitukseltaan kevyempi. Valmennuksen seuraavat neljä viikkoa mukailevat samaa sykliä. Treenit pitävät sisällään voima-, taito- ja kuntoharjoittelua.
Valmennus tarjoaa laajan, yli 250 liikkeen, liikepankin, joka on valmennettavan käytössä koko verkkovalmennuksen keston ajan. Liikepankin avulla sinun on helppo lähteä toteuttamaan valmiiksi suunnitellut treenit. Liikepankista löydät myös pidemmät Tutorial- videot isoimpiin voima- ja painonnostoliikkeisiin.
Voimaharjoittelussa pitäydytään isojen ja tuttujen liikkeiden parissa: pääpaino on etukyykyssä ja työntävän voiman Push pressissä, unohtamatta kuitenkaan maastavetoa, leukoja, penkkipunnerrusta tai takakyykkyä. Voimaharjoittelua tehostamaan on otettu useita erilaisia erikoiskeinoja kuten tempo- ja stop- variaatioita sekä isometrisiä pitoja. Mukaan valmennukseen on saatu myös erilaiset keskivartalo- ja apuliikesetit tukemaan voimaharjoittelua.
Taitoharjoittelu sisältää kerran viikossa tehtävä SKILLS- treenin, jossa pääset haastamaan itseäsi omalla kehonpainolla tehtävillä liikkeillä. Liikkeet sisältävät useita eri liikevariaatioita, joiden kautta saat skaalattua liikkeen omaan osaamiseen sopivaksi. Harjoittelussa ovat mukana liikkeistä mm. Toes to bar, Käsilläseisonta, Handstand Push- up ja Pull- up.
Kuntoharjoittelussa viikossa on on useampi Intervalli- tyyppinen osio, mitkä suoritetaan erilaisia laitteita, kehonpainoa ja pienvälineitä hyödyntäen. Viikot sisältävät myös aerobista peruskuntoharjoittelua.
The Next Evolution- valmennus sisältää myös painonnostoa. Valmennuksen aikana pääset kehittämään molempia liikkeitä: Tempausta ja Rinnallevetoa sekä työntöä. Tempauksessa lähdetään opettelemaan perusasioita kunnolla, esimerkiksi ponnistus, veto ja allemeno kehittyvät varmasti useiden eri harjoitteiden avulla. Rinnalleveto ja työntö keskittyy erilaisiin tekniikoihin, komplexeihin ja halutessasi sinulla on myös mahdollisuus isompiin painoihin.
Valmennukseen tarvitset seuraavaa välineistöä: kyykky- maastaveto, nosto- ja penkkipunnerruspaikan ja painot, vapaita painoja, kahvakuulia, boxin tai korokkeen, soutu- ja hiihtolaitteen tai pyörän sekä tangon missä roikkua ja säädettävät renkaat. Melkein jokaisella kuntosalilla on nykyään laaja toiminnallisen harjoittelun mahdollisuus!
Jos olet miettinyt, miten treenata kehittävästi, mutta samalla omatoimisesti, EVOLUTION- verkkovalmennus on ratkaisu siihen. Aiempaa kokemusta salilla käymisestä tarvitaan, joten jos koet, että perusversiot kyykyistä on koettu ja haluat haastaa itseäsi useammalla eri osa- alueella, tähän kannattaa hypätä mukaan!
Haluatko sinäkin olla The Next Athlete?
Osta The Next Beginning valmennus mikäli toiminnallisen treenin kilometrejä ei ole vielä paljon alla.
The Next Beginning
49,90 €
Sis. Alv 24 %
The Next Beginning -verkkovalmennus saanut alkunsa missioista saada mahdollisimman monen suomalaisen saataville laadukas, nousujohteinen ja vaihteleva ohjelmointi, jonka avulla liikunta ja hyvinvointi muodostuvat entistä isommaksi osaksi arkea.
Treenaa meidän mukana The Next Evolution valmennuksessa seuraavat kahdeksan viikkoa, mikäli haluat nostaa treenisi ihan uudelle tasolle!
The Next Evolution
59,90 €
Sis. Alv 24 %
Jos olet miettinyt, miten treenata kehittävästi, mutta samalla omatoimisesti, EVOLUTION- verkkovalmennus on ratkaisu siihen. Aiempaa kokemusta salilla käymisestä tarvitaan, joten jos koet, että perusversiot kyykyistä on koettu ja haluat haastaa itseäsi useammalla eri osa- alueella, tähän kannattaa hypätä mukaan!
The Next Evolution valmentajat ovat mukana koko valmennuksen ajan!
Katso lisää hyödyllisiä vinkkejä The Next Evolution valmennukseen ja yleisesti treenaamiseen The Next Coaching instagrammista.