The Next Beginning 2.0 on suora jatkumo ensimmäiselle Beginning- verkkovalmennukselle. The Next Beginning 2.0 osallistuminen edellyttää alkuperäisen The Next Beginning- valmennuksen käymistä.
ELOKUUN AJAN SAAT VALMENNUKSEN -30% KÄYTTÄMÄLLÄ KOODIA ”NEXTAUGUST”
Beginning 2.0 kestää edeltäjän tapaan kahdeksan viikkoa ja näihin viikkoihin on sisällytetty kaksi kevyempää viikkoa, joissa pääpaino on palautumisessa ja muussa kevyessä liikunnassa. Kolmen ensimmäisen viikon runko säilyy samana tuttuna, neljä harjoitusta + 1 vapaaehtoinen lisäharjoitus, jonka voit aivan hyvin korvata jollain muulla itsellesi tärkeällä liikuntamuodolla! The Next Beginning 2.0 treenit sisältävät samoja elementtejä kuin edeltäjänsä: voima- ja kuntoharjoittelua tulee monessa eri muodossa ja tämän lisäksi taitotreenejä on painotettu hieman aiempaa versiota enemmän. Seuraava neljän viikon sykli, eli viikot 5-8 mukailevat ensimmäistä neljää viikkoa, pitäen siis sisällään kolme kovatehoisempaa treeniviikkoa ja valmennuksen päättävän deload- viikkoon.
Beginning 2.0 voimaharjoittelussa pääset ensin keskittymään etukyykyn kehittämiseen, jonka rinnalla kulkee paljon toivottu leuanveto- progressio. Myös edellisestä valmennuksesta tutut apu- ja tukiliikkeet ovat koko matkan ajan mukana. Valmennuksen jälkipuoliskolla lähdetään kehittämään työntävää voimaa mm. penkkipunnerruksen avulla, jonka rinnalla kulkee sitten vuorostaan punnerrus- progressio.
Taitoharjoittelussa pääset käsiksi Pistoolikyykky- progressioon, jota lähdetään lähestymään riittävän matalalta tasolta, löydät varmasti itsellesi sopivan liikevariaation jokaiseen hetkeen. Valmennus sisältää myös extratreenistä löytyvän Handstand Push- up- progression, joten taidot pääsevät tosissaan testiin ja kehittymään tämän valmennuksen aikana.
Kuntoharjoittelussa ensimmäiset viisi viikkoa keskitytään Bike erg- progressioon (mikä tahansa kuntopyörä käy), jonka voit suorittaa myös halutessasi juosten tai soutaen. Tämän progression tarkoitus on parantaa peruskestävyyden lisäksi myös vauhti- ja maksimikestävyyttä, joiden avulla jaksat työskennellä pidempiä aikoja väsymyksen alla.
Valmennusta varten sinulla on tuttuun tapaan liikepankki koko ajan käytössäsi, joka on laajentunut nyt jo yli 300. liikettä sisältäväksi!
The Next Beginning tarvittavat välineet
Valmennukseen tarvitset välineistöä mukailee edeltäjäänsä: kyykky- maastaveto ja penkkipunnerruspaikan ja painot, vapaita painoja, kahvakuulia, boxin tai korokkeen, soutulaitteen tai pyörän sekä tangon missä roikkua ja säädettävät renkaat. Melkein jokaisella kuntosalilla on nykyään laaja toiminnallisen harjoittelun mahdollisuus! Valmennus on myös hyvin sovellettavissa esimerkiksi kotiin, jos omistat vain jonkun verran esimerkiksi painoja ja kahvakuulia.