The Next SUMMER CAMP- viikonlopussa yhdistyy kaikki parhaan mahdollisen treenin elementit: kannustava ja loistava treeniporukka, huippuvalmennus, viimeisen päälle olosuhteet ja tilat treenien toteuttamiseen ja tietenkin tehokkaat ja kehittävät treenit. Tähän viikonloppuun olemme halunneet panostaa entistä enemmän ja tarjota jokaiselle osallistujalle niin paljon kuin yhteen viikonloppuun on mahdollista fiksusti ja järkevästi järjestää!
The Next SUMMER CAMP pidetään Oulussa 9-10.7.2022 ja paikkana toimii sekä Crossfit Oulu, että Raatin Urheilukeskus.
SUMMER CAMP leiriviikonlopun aikana pääset kokemaan ja haastamaan itseäsi usealla eri treenin osa- alueella ja saat varmasti oman kehityksen kannalta repullisen vinkkejä ja neuvoja mukaan kotiin vietäväksi! Ohjelmassa on uskomattoman laaja ja monipuolinen: yhteensä 6h valmennustuntia Crossfit Oulun tiloissa, jotka sisältävät painonnostoa, voimaliikkeitä, liikkuvuus- ja apuliikesettejä, voimistelu- ja taitoharjoittelua ja tietenkään unohtamatta hikisiä metconeita ja intervalleja. Tämän lisäksi viikonlopun aikana tutustutaan juoksuun sykealueharjoittelun avulla sekä tehdään yhteinen uintitreeni Raatin uimahallin tiloissa. Treeniviikonloppu sisältää vielä näiden lisäksi kaksi luentoa: aiheina toimivat sykealueiden hyödyntäminen harjoittelussa ja palautuminen & ravinto.
SUMMER CAMPin järjestää The Next Coaching Oy, jonka molemmat valmentajat Oona Laukkanen ja Samuli Koivuniemi toimivat myös leirin päävalmentajina. Heidän lisäksi leirille on saatu mukaan tähtivalmentajia aivan lajimaailmojen kirkkaimmalta huipulta: Marika Seppälä (Crossfit- urheilija & valmentaja) tulee mukaan vetämään oman voimistelupainotteisen tunnin ja Noora Laukkanen (entinen Olympia- uimari & nykyinen valmentaja) tulee antamaan oman osaamisensa taas uintivalmennukseen. Haluamme tarjota vain parasta ja tällä valmentaja kattauksella tiedämme teidän myös sitä saavan!


Voit tutustua tarkemmin THE NEXT SUMMER CAMP- leiriviikonlopun ohjelmaan tästä linkistä!
SUMMER CAMPissä kaikki on paketoitu nyt sellaiseen hintaan, että tällaista kokonaisuutta et tällä hintaa muualta löydä. Pääset osaksi huikeaa ryhmää, jonka valmennuksesta vastaa, ei vain kaksi, vaan NELJÄ oman alansa huippuosaajaa! Paikkoja leirille on rajoitetusti ja ne menee ilmoittautumisjärjestyksessä! Leirin hinta sisältää osallistumisen ohjelman mukaisiin tapahtumiin, mahdolliset majoitukset ja ruokailut eivät sisälly hintaan. Leiri toteutuu, kun osallistujia on vähintään 8.
Leiriviikonloppu pähkinänkuooressa:
- Ajankohta: 9-10.7.2022
- Paikka: Crossfit Oulu ja Raatin Urheilukeskus
- Valmentajat: Oona Laukkanen, Samuli Koivuniemi, Marika Seppälä & Noora Laukkanen
- 6h Crossfit- harjoittelua (voimistelu, painonnosto, voima, taito, intervallit & metconit)
- Juoksu- juoksutekniikka- ja plyometrinenharjoitus
- Uintiharjoitus
- 2h luentoja (ravinto + sykealueiden hyödyntäminen)
- Hinta 150€ (sisältää kaiken edellämainitun)
- Matkat ja majoitukset eivät sisälly hintaan, mutta mikäli tarvitset näiden varaamisessa apua, voimme kysyä tarjousta muutamilta eri palveluntarjoajilta
Sitovat ilmoittautumiset otetaan vastaan sähköpostiin info@thenextcoaching.fi ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä! Huomaathan, että ilmoittautuminen on sitova ja tutustut peruutusehtoihin tämän uutisen lopussa.
Welcome to the team - THE NEXT SUMMER CAMP is almost here!
Ilmoittautumisen lisäksi, ota myös THE NEXT COACHING INSTAGRAM JA FACEBOOK, niin pysyt kärryillä kaikesta uutisoinnista ensimmäisten joukossa!
Peruutusehdot: Mikäli peruutus leirille osallistumisesta tulee kesäkuun aikana (30.6.2022 mennessä), palautamme 50% leirin hinnasta takaisin. Jos peruutus tapahtuu heinäkuun aikana, leirimaksua ei palauteta.